keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Miten minusta tuli äiti?



Ajattelin kirjoittaa tänne blogiin sarjan kirjoituksia, miten minä päädyin tähän elämäntilanteeseen, jossa nyt olen. Kerron hieman taustastani asiaan liittyen aluksi.
En ole  koskaan ollut mikään lapsi- etenkään vauvaihminen, joten en voi sanoa, että mitään vauvakuumetta olisin koskaan potenut. Nuorempana en ollut juuri tekemisissä lasten kanssa, joten en oikein osannut olla luonteva heidän seurassaan. Yleensä välttelin tilanteita, joissa minun piti olla lasten kanssa tekemisissä. Melko ironista, että päädyin myöhemmin työskentelemään lasten parissa ja nautin siitä todella.

Omat vanhempani olivat 24-25-vuotiaita kun saivat minut ja myöhemmin kaksi siskoani. Syntyessäni he olivat olleet yhdessä 2 vuotta ja naimisissa n. puolivuotta. Kun olin lapsi/nuori ajattelin aina, että hankin lapsia nuorempana kuin vanhempani. Ajatus muuttui kuitenkin iän myötä ja tuntui että mitä vanhemmaksi tulin sitä pidemmälle lasten hankintaa halusin siirtää. Jossain vaiheessa ajatus perheestä jopa ahdisti. Tämä kuitenkin muuttui kun tapasin mieheni lähes 8 vuotta sitten. Halusin kuitenkin tehdä asioita itselleni ja meille pariskuntana mahdollisimman pitkään ennen kuin hankimme lapsia. Olen aina ollut sitä mieltä että vanhempani päätyivät eroamaan juuri siitä syystä, että he "saivat" kaiken liian nopeasti ja kun lapset olivat isoja he tajusivat, että eivät edes tunne toisiaan. Sekä minun, että mieheni vanhemmat ovat eronneet ja otimme eron sen verran raskaasti että päätimme että jos meille lapsia siunaantuu teemme kaikkemme että meidän lapsemme ei tarvitse samaa kokea. Siksi oli tärkeää myös olla varma, että kyseessä on varmasti oikea kumppani, jonka kanssa lapsen hankkia.


 

 

 

 

 

 


 

 

 

 













Minun ja mieheni yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon; seurustelu, juhlimista, kavereita, kihlaus, työntekoa, matkustelua, minun valmistumiseni yliopistosta ja "oikeiden" töiden aloitus, koira, asunnonostoa, muuttoa, remonttia, häät ja tietty ihan tavallista arkeakin. Matkustelu on ollut meille todella tärkeää ja paljon ollaan haluamiamme kohteita koluttukin, muutama paikka vielä näkemättä. Sanon aina, että meidän parisuhteen salaisuus on se että meillä on aina jokin yhteinen päämäärä mitä tavoitella yleensä se on ollut jokin matka, asunto tai muu merkittävä arjesta erottuva tapahtuma. Iän myötä illanistujaiset ja juhliminen ei enää tuntunutkaan kovin hohdokkaalta ja matkustelustakaan ei saanut enää samalla tavalla irti kun suurimmat haaveet sillä saralla oli täytetty. Jossain vaiheessa alkuvuodesta 2016 tuntui siltä että olisi aika tehdä jokin isompi askel ja uusi suurempi päämäärä. Lapsen hankinta tuntui luontevalta seuraavalta vaihtoehdolta.

Mieheni on aina halunnut perheen ja on se minunkin tulevaisuuden suunnitelmiin kuulunut. Olen aina pelännyt/ollut varma etten lapsia voi saada. Lapsen saaminen ei kuitenkaan ole mitenkään itsestään selvää. Vahvasti tuli kuitenkin sellainen tunne, että nyt tai ei koskaan. Tuskinpa minusta sen enempää vauvaihmistä olisi ajan kanssa tullut. Olimme onnekkaita ja tulinkin raskaaksi lähes saman tien ja nyt meillä on maailman ihanin pieni Kasper poika.

Ei ole olemassa oikeaa tapaa tulla isäksi ja äidiksi. Tapahtui lapsensaanti sitten suunnitellusti, vahinkona tai adoption kautta, lapsen saanti on merkittävä tapahtuma jokaisen vanhemman elämässä. Meistä tuli kuitenkin vanhemmat juuri siten kun olin aina toivonut. Kasper syntyi suunnitellusti ja  toivottuna perheeseen, jossa on paljon rakkautta ja onnea.

Moni joka on vakaasti päättänyt ettei lapsia halua, kyseenalaistaa sen miksi ihmiset hankkivat lapsia. Ymmärrän tämän täysin. Maailmassa on paljon pahaa, joka on enemmän tai vähemmän ihmisten aiheuttamaa; miksi sitten tuoda lisää ihmisiä jo ylikansoitetulle maapallolle? Syy on minun mielestäni yksinkertainen, se on ihmisen itsekkyys. Minua ei hävetä myöntää, että halusin kokea lapsen saannin itsekkäistä syistä. Halusin tuntea sen miltä tuntuu saada oma lapsi ja olla äiti. Halusin mahdollisuuden nähdä minkälainen ihminen tulee minun ja mieheni yhdistelmästä. Haluan nähdä kaikki lapsen kehitysvaiheet ja elää uudelleen elämänvaiheita, jotka olen itse jo ohittanut. Mielestäni jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja valintoihin omassa elämässään. Kaikkien ei tarvitse olla vanhempia tai hankkia lapsia.



Kiinnostaisi kuulla muiden tarinoita vanhemmuudesta tai lapsista. Tai ylipäätänsä kuulla muiden samassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Kommentoikaa ihmeessä :)